Mari Mäntylä (CV)
Decacorde
Levytykset
Konsertteja
Lehdistö
Kuvat
Duo Dryades
Yhteystiedot
Etusivu
|
Mari Mäntylä on erikoistunut klassisen kitaran harvinaiseen muotoon, 10-kieliseen kitaraan eli decacordeen.
Mari Mäntylä on monipuolinen muusikko, jonka perusohjelmisto kattaa klassisen musiikin eri aikakaudet. Sen lisäksi hän liikkuu myös luontevasti eri musiikkityylien parissa. Hän työskentelee mm. suomalaisten kansanmuusikoiden kanssa ja on toiminut kitaristina Tirioni- yhtyeessä jonka ohjelmisto koostuu portugalilaisesta fadosta. Keskeisimmät kamarimusiikkikokoonpanot ovat bandoneon-decacorde duo Kristina Kuusiston kanssa ja kitaraduo Hannu Annalan kanssa.
Mäntylä konsertoi aktiivisesti sekä solistina että kamarimuusikkona ja tekee yhteistyötä monien suomalaisten ja ulkomaalaisten säveltäjien kanssa. Hän on kantaesittänyt useita, erityisesti decacordelle sävellettyjä teoksia ja näin edistänyt merkittävästi myös instrumenttinsa tunnetuksi tekemistä. Mäntylä on konsertoinut kotimaan lisäksi mm. Virossa, Saksassa, Sveitsissä, Italiassa, Ranskassa, Venäjällä ja Libanonissa.
Hän on ollut mukana useissa levytyksissä ja esiintynyt radiossa sekä televisiossa Suomessa, Venäjällä ja Ranskassa. Mari Mäntylä on Kuhmon musiikkiopiston kitaransoiton- ja kamarimusiikin lehtori. Hän oli myös vuosina 2002 ja 2003 toteutuneen Tirando kitarafestivaalin taiteellinen johtaja.
Mäntylä on opiskellut kitaransoittoa Tampereen Konservatoriossa Jorma Salmelan johdolla, Sibelius-Akatemiassa solistisella osastolla Jukka Savijoen johdolla, Sveitsissä Baselin musiikki-akatemiassa Oscar Ghiglian konserttiluokalla sekä Sienan Accademia Musicale Chigianassa 1991, missä hänelle myönnettiin Diploma di Merito- kunniadiplomi. Solistidiplomin hän suoritti Sibelius-Akatemiassa 1995, sekä Konzertreife-diplomin Baselin musiikki-akatemiassa 1997. Musiikin maisteriksi hän valmistui 1998.
Mari Mäntylä soittaa Kauko Liikasen (LiikanenGuitars) 2001 rakentamalla decacordella.
Apurahat ja Stipendit:
Suomen Kulttuurirahasto, SKr- Kainuu, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Valtion säveltaidetoimikunta, Oulun läänin taidetoimikunta, Luses, Esek, Teosto, Madetoja-säätiö, Säveltaiteen kirjastoapurahajaosto, CIMO, Sibelius-Akatemia.
|